Paperiarkki vai harjoituskuvaus: kumpi kannattaa tehdä ensin?

Kun opiskelijalla on edessään lyhyt asiavideo, valmistautumiseen on käytännössä kaksi reittiä. Ensimmäinen on täyttää kuvaussuunnitelma paperilla: jokaiselle kuvalle oma rivi, kuvakoko, kameran liike ja se asia, jota kuva auttaa kertomaan. Toinen on viedä kamera paikalle ja kokeilla kuvia ilman nauhoitusta, harjoituslistan mukaan, kohta kohdalta.

Kurssilla annamme molemmat työkalut, työarkin ja harjoituslistan, ja syksyn mittaan olen huomannut, että opiskelijat valitsevat niistä yleensä sen, joka tuntuu mukavammalta. Se ei ole aina viisain valinta. Tässä kirjoituksessa vertailen vaihtoehtoja rehellisesti ja päädyn suositukseen, jonka perustelen omista opetuskokemuksistani.

Vertailussa ei ole kyse siitä, kumpi on parempi yleisesti. Kyse on siitä, mikä ratkaisee kunkin työvaiheen ongelman. Paperi on halpa ja nopea muuttaa. Kamerakokeilu paljastaa asiat, joita paperilla ei näe, kuten sen, mahtuuko kohde kuvaan tai pysyykö panorointi tasaisena.

• Työarkki: kuvat, kuvakoot ja perustelut kirjallisesti
• Harjoituslista: kuvien kokeilu paikan päällä ilman nauhoitusta

Työarkin suurin etu on pakko perustella. Kun kirjoitat riville, miksi kamera kallistuu ylös, huomaat usein, ettei syytä ole. Silloin liike on koriste, ja sen voi poistaa. Asiavideossa jokaisen liikkeen pitää tukea kerrottavaa asiaa, ja arkki pakottaa tekemään tämän ajatustyön ennen kuin kukaan on nostanut kameraa jalustalle.

Arkin kanssa näet myös koko videon rakenteen kerralla. Huomaat, jos kuusi peräkkäistä kuvaa on samankokoisia tai jos siirtymä kahden näkökulman välillä jää kokonaan suunnittelematta. Muutokset ovat ilmaisia, koska kumi ja kynä riittävät.

Rajansa arkilla kuitenkin on. Paperilla panorointi näyttää aina sulavalta, koska nuoli ei tärise. Se ei kerro, kuinka kauan liike kestää, onko tila riittävän tilava tai häiritseekö taustalla kulkeva ihminen. Moni opiskelija täyttää arkin huolellisesti ja järkyttyy silti kuvauspaikalla, kun puolet ruuduista ei toimi.

• Vahvuus: perustelut tulevat näkyviin ja turhat liikkeet karsiutuvat
• Raja: paikan mitat, ajoitus ja häiriöt eivät näy paperilla

Harjoituskuvaus kertoo sen, minkä paperi jättää kertomatta. Kun kävelet kuvauspaikalla kameran kanssa ja kokeilet jokaisen kuvan ilman nauhoitusta, huomaat heti, että ikkunan heijastus osuu linssiin tai että seurantakuvan reitillä on kynnys. Löydät ongelmat silloin, kun niiden korjaaminen on vielä helppoa.

Toinen etu on käden tuntuma. Tasainen aloitus ja lopetus panoroinnissa ovat motorisia taitoja, joita ei opita katsomalla. Kolme kokeilukertaa riittää usein siihen, että liike alkaa tuntua hallitulta, ja se näkyy lopullisessa kuvassa.

Ilman suunnitelmaa harjoitus kuitenkin hajoaa. Kokeilet kuvia, jotka tuntuvat hauskoilta, mutta et muista, mitä asiaa ne palvelivat. Päädyt helposti kuvaamaan liikaa ja leikkaamaan tuloksen jälkeenpäin sattumanvaraiseksi. Harjoituslista toimii parhaiten silloin, kun sillä on jotain, mitä vasten kokeilla.

• Vahvuus: tila, valo ja käden tuntuma testataan oikeasti
• Raja: ilman suunnitelmaa harjoitus johtaa sattumanvaraisiin kuviin

Olen nähnyt molemmat järjestykset opiskelijoiden töissä. Ne, jotka aloittivat kameralla, tuottivat usein kiinnostavia kuvia mutta heikon kokonaisuuden: video ei edennyt, koska kuvat eivät noudattaneet mitään kertomisen logiikkaa. Heidän piti palata paperille ja rakentaa rakenne jälkikäteen, mikä vei enemmän aikaa kuin alusta alkaen suunnittelu.

Ne, jotka aloittivat arkista ja menivät sitten paikalle, törmäsivät toiseen ongelmaan. Heidän suunnitelmansa oli selkeä mutta osin mahdoton toteuttaa. Yksi opiskelija oli piirtänyt ajokuvan käytävälle, joka oli liian kapea kameralle ja kuvaajalle yhtä aikaa. Korjaus oli pieni, koska löytö tuli ennen kuvauspäivää.

Kokeilu antaa siis arkille tosiasiat, ja arkki antaa kokeilulle suunnan. Kumpikin tekee toisen paremmaksi, mutta vain jos ne tehdään tietyssä järjestyksessä. Väärin päin tehtynä toinen joutuu korjaamaan sen, minkä toinen olisi voinut estää.

Suosittelen aloittamaan työarkista ja siirtymään harjoituslistaan vasta, kun jokaiselle kuvalle on kirjattu perustelu. Arkki on vaihe, jossa päätökset tehdään, ja harjoitus on vaihe, jossa ne testataan. Päätösten tekeminen kameran kanssa tilanteessa, jossa aika ja valo rajoittavat, on turhan raskasta.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että varaat arkille ensimmäisen istunnon ja pidät kameran vielä laukussa. Kun rivit ovat valmiit, kierrä kuvauspaikka läpi ja merkitse arkille, mikä kuva toimi, mikä vaati muutosta ja mikä pitää pudottaa. Näin harjoituslistasta tulee kuittaus suunnitelmaan eikä uusi suunnitteluvaihe.

Poikkeus on tilanne, jossa et tunne kuvauspaikkaa lainkaan. Silloin kannattaa käydä paikalla ensin pelkän puhelimen kanssa, katsoa tilaa ja mitat ja palata sitten arkin ääreen. Sekin on lyhyt katselmus eikä varsinainen harjoitus.

• Ensin arkki, jokaiselle kuvalle perustelu
• Sitten paikan päällä kokeilu listan mukaan
• Vieras paikka: lyhyt katselmus ennen arkkia

Valitse ensin video, jonka haluat tehdä: yksi asia, muutama kuva, selkeä kohde. Piirrä tai kirjoita arkille jokainen kuva omalle rivilleen ja lisää viereen kysymys, jonka kuva vastaa. Jos vastausta ei löydy, kuvaa ei tarvita. Tämä karsii usein kolmasosan suunnitelmasta jo ennen kuvauspaikalle menoa.

Siirry sen jälkeen harjoituslistaan ja kokeile kuvat yksi kerrallaan. Kirjaa jokaisen kohdalle yhdellä sanalla, toimiko liike: kyllä, muuta, pudota. Älä vielä korjaa kaikkea heti, vaan kerää huomiot ja palaa arkille tekemään muutokset rauhassa.

Kun molemmat vaiheet on tehty, sinulla on suunnitelma, joka on sekä perusteltu että kokeiltu. Kuvauspäivä on silloin pääosin toteutusta, ja voit keskittyä siihen, mikä siinä on vaikeinta: ihmisten ja valon kanssa työskentelyyn eikä sen miettimiseen, mitä kuvaat.